Panimomestarit

Pitkän linjan panimomestari

Tuotantopäällikkö Ilkka Vanhatalo on pitkän linjan panimoammattilainen. Hän
vastaa oluttehtaan tuotantotekniikasta sekä koneiden ja laitteiden
hankinnoista.

Ilkka on koulutukseltaan elintarvikealan ja biotekniikan diplomi-insinööri.
Paremmin hänet tunnetaan kuitenkin pitkästä panimomestarin ja
tehtaanjohtajan urasta Sinebrychoffin Porin panimolta.

Jo ikämiessarjaan ehtineellä Ilkalla oli ennen Nokialle tuloaan edessä
työuran jäähdyttelyvaihe. Mutta mies kaipasi vielä elämälleen ja
ammatillisesti uusia haasteita, henkeen ja vereen olutmies kun on.

Olin jo eläkeputkessa, kun huomasin lehdessä jutun Nokian Panimosta. Siinä
luki, että täällä ollaan virittämässä toimintaa uuteen alkuun. Otin sitten
yhteyttä, ja sen verran heti synkkasi, että tässä sitä sitten ollaan
”, Ilkka
virkkaa.

Meijeristä oluenpanijaksi

Panimomestari Riitta Sulkama tuntee Nokian Panimon oluiden ja
virvoitusjuomien reseptit kuin omat taskunsa. Suurin osa onkin syntynyt
juuri hänen ideoiminaan.  Eniten kiitosta hän onkin saanut erityisesti Året
Runt -oluesta ja aidoista hedelmistä valmistetusta Omenapore-limonadista.

Riitta on varsinaiselta koulutukseltaan meijeristi. Työkokemusta hänellä
sekä panimopuolelta että meijereistä jo neljännesvuosisadan verran.

Ensimmäisen kerran olin olutta tekemässä Tampereella Pyynikin panimolla
vuosina 1982­85. Sitten menin meijerikouluun. Meijeriala tarjoaa erittäin
hyvän laatukoulutuksen, josta on paljon hyötyä panimossa työskentelylle
”,
Riitta kertoo.

Riitan vastuulla ovat panimon käytännön työnjohto ja oluen valmistus.
Lisäoppia hän lähtee hakemaan panimomestarikoulusta.

Olen käynyt läpi lähes kaikki mahdolliset koulutukset Suomessa. Vihdoin ja
viimein saan toteuttaa pitkäaikaisen haaveeni eli pääsen suorittamaan
panimomestarin ammattitutkintoa Kööpenhaminaan
”, Riitta hehkuttaa.

Arkisto:

Yhtiökokouskutsu
Nokian Panimolta uusi Keisari-olutperhe
Nokian Panimo uudistuu

Avaintietoja:

Olemme nokialainen vuonna 1991 toimintansa aloittanut panimo, joka oluen lisäksi valmistaa kivennäisvesiä ja virvoitusjuomia.

Henkilöstö: 12
Tuotantolaitokset: Nokia
Myyntikonttori: Helsinki