Kirjoituksen otsikko piti olla sisällön mukainen, eli ”sekalaisia aiheita toimistolta”, mutta koska oluen kallis myyntihinta on otsikkona paljon myyvämpi, niin se on nyt näin.

 

Nokian Panimo Oy:n menestyksekäs vuosi 2016 taputeltiin valmiiksi viime kuussa järjestetyssä yhtiökokouksessa. Osakkaita oli paikalla ennätysmäärä. Panimoteollisuus kiinnostaa tänä päivänä ihmisiä mikä on hieno asia. Yhtiökokouksessa esittelimme vuoden 2016 tilinpäätöksen sekä toimintakertomuksen. Nokian Panimon tulos oli 380 704,95 euroa. Myydyt juomalitrat olivat ennätykselliset 3 394 000 litraa. Kyseisistä luvuista voidaan laskea, että jokaisesta myydystä litrasta meille jäi 11 senttiä voittoa. Kaupassa olut maksaa keskimäärin 3-5 euroa litra. Oluesta on kuitenkin yli 90% vettä, eli kuka kävelee nauraen pankkiin? Jokainen voi tulkita itse.

 

Oletetaan, että 0,5 litran olut (4,7%) maksaa ruokakaupassa 2 euroa. Olut on pakattu yhteen kierrätettävään alumiinitölkkiin. Tilastokeskuksen tiedot kertovat, että ruokakaupan keskimääräinen kate elintarvikkeiden myynnistä on noin 25 prosenttia. Alkoholivero ilman pienpanimohuojennusta on 1,51 euroa litra. Arvonlisävero 24%. Näillä tiedoilla 2 eurosta menee Palpalle pantti -ja kierrätysmaksuina 7%, valtiolle veroina 57%, ruokakaupalle 20% ja valmistajalle eli panimolle 16%. Panimon pitää maksaa osuudestaan raaka-aineet, pakkausmateriaalit, ammattitaitoinen työ sekä koneet ja laitteet.

 

Pienpanimot saavat elintärkeän alennuksen oluen valmisteveroon, joka on 0-50% riippuen panimon valmistusmäärästä. Alennuksen saa 10 miljoonaan tuotettuun olutlitraan asti per vuosi. Alennus pienenee sitä mukaa, kun valmistusmäärä kasvaa. Pienpanimoiksi luokitellaan kaikki alle 15 miljoonaa litraa vuodessa olutta tekevät itsenäiset panimot. Yhdysvalloissa sitä vastoin kaikki on todella suurta. Siellä pienpanimoksi luokitellaan itsenäiset panimot jotka valmistavat alle 700 miljoonaa litraa vuodessa olutta. Se on enemmän kuin koko Suomen kokonaiskulutus.

 

On huimaa, että pienpanimoiden markkinaosuus on vain noin 4% kotimaan myynnistä. Pienpanimoita on kuitenkin 80 ja pienpanimo-oluista puhutaan paljon. Suuria teollisuuspanimoita on vain kolme. Selityksenä onkin pitkälti se, että noin 80% oluesta myydään erilaisissa monipakkauksissa. Monipakkauksia tekevät pääasiassa suuret teollisuuspanimot. Yhdysvalloissa ”craftbeer” on huomattavasti suuremmassa suosiossa. Vuonna 2016 markkinaosuus Yhdysvalloissa oli 12,3%. Siinä on meille hyvä tavoite!

-Janne Paavola