Matti 9.1.2017

Uutena vuotena tapasin vanhan ystäväni, joka kysyi minulta muistanko vielä hajun, joka tuli Sinebrychoffin panimolta Hietalahdesta ennen vanhaan. HAJUN! Muistan kyllä hyvin tuoksun, jonka lounaistuuli toi panimolta aina Rautatientorille asti, mutta en voi ymmärtää, että joku puhuu hajusta.

Ymmärrän kyllä, että tehdaslaitokset voivat haista. Silloin kun Helsingissä vielä tuoksui panimo, niin moni kaupunki Suomessa kärsi sulfaattiselluloosatehtaastaan. Silmät kiinnikin tiesi, koska Valkeakoski ohitettiin kolmostietä. Kunnia myös kaikille renkaanpaistajille, mutta rehellisyyden nimissä veressä täytyy olla aika annos nokialaisuutta jos välillä tuimana Nokialla leviävä kumin haju on miellyttävä. Tai onko joku teistä ajautunut hiivatehtaan läheisyyteen? Panimo on jotain toista.

Parasta on, kun keittohuoneessa on saatu vierre kiehumispisteeseen ja maltaan makea tuoksu leviää panimolla, naapureitten iloksi myös ympäristöön. Ja sitten se huumaava tuoksu, kun keittäjä kaataa kiehuvaan vierteeseen katkerohumalat. Sanoin kuvaamatonta. Kaikkien oluen ystävien pitäisi päästä kokemaan, kuinka makea keitos leyhäyttää ilmoille ruohoisen katkeran humalan tuoksun. Siinä on maaemon tuotanto kauniissa muodossa nenän kautta aistittavaksi. Tästä alkaa kahden jalon raaka-aineen muuntuminen pikkuhiljaa olueksi. Valmiissa oluessa tuoksut ovat sitten jo paljon jalostuneemmassa muodossa ja enää häivähdys keiton aikaisesta tuoksujen sinfoniasta.

Tämäkin panimon ympäristöön levittämä tuoksumaailma on uhattuna. Energiatehokkuuden parantamiseksi tarjotaan keiton hönkähöyryn talteen ottamiseksi lämmönsiirronlaitteistoja, jotka maalaisjärjellä ajatellen rajaavat panimon tuoksut tiukasti keittohuoneeseen. Kuuma höyryhän on se, joka nostaa keiton tuoksun yläilmoille ja paljastaa panimon sijainnin, ainakin myötätuulen puolella kulkeville. Olisikohan nyt aika perustaa kansanliike perinteisen vapaasti tuoksuvan panimon puolesta.

Jotta jälkipolvet eivät menettäisi maailman parasta tuoksua.