Panimomestari pakinoi
13.7.2009
Huippukokit oluen maailmassa
Ilta-Sanomat kertoi taannoin, että maailman parhaaksi kokiksi tituleerattu Ferran Adrià on kehittänyt yhdessä espanjalaisten panimomestareiden kanssa oman oluen. Kehittelyn tuloksena on syntynyt Inedit-olut, jonka voi yhdistää hienoimpien ruokien pariksi.
Adrià tunnetaan kolmen Michelin-tähden ravintolan El Bullin keulakuvana. Meillä Suomessa on puolenkymmentä Michelin-tähden ansainnutta ruokaravintolaa, mutta mieleeni ei tule, että yksikään niistä olisi mainostanut omia oluterikoisuuksiaan.
Olutkulttuuri on Suomessa kasvamassa ja kehittymässä myönteisessä mielessä. Erityisesti se tapahtuu oluen ja ruoan liiton kautta. Olutharrastuksen ja tiedon lisääntymisen myötä olut on palaamassa kotien arki- ja juhlapöytiin sekä ruokaravintoloihin.
Toivottavasti olut näkyy pian myös television kokkiohjelmissa. On ollut ilo havaita, että naistenlehtien reseptivalikoimissa oluet ja siiderit ovat jo mukavasti esillä.
Olut toimii ruokajuomana vähintään yhtä hyvin kuin viini, ja onpa sitä mukava lorauttaa talvisen pataruoan joukkoon tai vaikkapa lihan marinadiksi. Panimomestarimme Riitta tarjoaakin kuukausittain vinkkejä omalla palstallaan näillä nettisivuilla.
Terveisin, panimomestari Ilkka Vanhatalo