Panimomestari pakinoi

01.9.2009

Olutta käsityönä tai tietokoneella

Oluen valmistus nykyaikaisessa suurpanimossa on tarkoin ohjattua ja ohjelmoitua työtä. Tietokoneohjatuilla laitteilla päästään tasalaatuisiin ja -makuisiin sekä joskus hieman persoonattomiin tuotteisiin.

Suuressa oluttehtaassa lopputuote syntyy usein laimentamalla vahvaa perusolutta erityiskäsitellyllä vedellä. Tasainen laatu varmistetaan ajamalla kahta tankkia yhteen eli niin sanotusti leikkaamalla.

Lue lisää »

13.7.2009

Huippukokit oluen maailmassa

Ilta-Sanomat kertoi taannoin, että maailman parhaaksi kokiksi tituleerattu Ferran Adrià on kehittänyt yhdessä espanjalaisten panimomestareiden kanssa oman oluen. Kehittelyn tuloksena on syntynyt Inedit-olut, jonka voi yhdistää hienoimpien ruokien pariksi.

Lue lisää »

01.6.2009

Vuodesta 1969 tähän päivään

Vuoden vaihteessa tuli kuluneeksi 40 vuotta keskioluen vapautumisesta Suomessa.Monet meistä muistavat, miten mustavalkotelkkarissa näytettiin kuvia uudenvuodenyönä panimoilta startanneista olutrekoista, jotka lähtivät jakamaan olutkoreja ympäri maata.Ensimmäiset janoiset saivat keppanalasinsa nenänsä eteen jo kuuden aikaan aamulla.

Lue lisää »

Arkisto:

15.4.2009 - Olut pitää mielen ja kehon virkeinä

Avaintietoja:

Olemme nokialainen vuonna 1991 toimintansa aloittanut panimo, joka oluen lisäksi valmistaa kivennäisvesiä ja virvoitusjuomia.

Henkilöstö: 12
Tuotantolaitokset: Nokia
Myyntikonttori: Helsinki